Kirkon jäsenyydestä

http://eroakirkosta.fi/static/ek-tilastot/ylea2.html

Tähän mennessä kirkosta on eronnut 23 322 ihmistä Ylen Homoillan jälkeen. On aika huima määrä ja nousee koko ajan.

Minä en yhtään yllättynyt ihmisten reaktiosta, koska monet ajattelevat kirkon kantana nimenomaan yksittäisten ihmisten kannanotot näissäkin asioissa. Minä kyllä itse tiedän, että Räsänen on vain yksi muiden joukossa.

Silti, viime päivinä olen kokenut eron kirkosta ihan varteenotettavana vaihtoehtona itsekin. On vaikea muistaa, että joukkoon mahtuu monenlaisia ihmisiä, kun tällä hetkellä erityisesti kuuluvissa ovat nämä ääripään edustajien äänet. Inhoan ihmisissä kaikista eniten ahdasmielisyyttä ja nyt se sitten läväytetään silmille pahimmalla mahdollisella tavalla. Tuntuu, että pitäisi jotenkin päästä protestoimaan, mutta en tiedä miten. En haluaisi alkaa riehua ympäriinsä netissä tai mitään, vaan jotenkin että saisin tämän pienen ihmisen mielipiteen kuuluviin. Sen tunnemäärän mikä kihisee tällä hetkellä sisimmässäni, koska se tunnemäärä on hiton suuri.

Kun toisekseen en edes tunne tätä uskontoa omakseni, en oikein tunne kuuluvani mihinkään uskontokuntaan. Minulla on oma uskoni, jota en nyt tässä ala sen pahemmin ruotimaan, mutta se ei sovi lainkaan mihinkään tiettyyn sapluunaan. Sillä perusteella voisin hyvinkin erota.

Sitten kuitenkin muistan, etten ikinä voi tulla kummiksi, jos teen päätöksen ja eroan kirkosta. Minä en näe kummiutta uskonnon kautta, lähinnä vain sellaisena yhtenä turvallisena aikuisena lapsen elämässä. Oma suhteeni omiin kummeihini ei ole enää kovin tiivis, mutta pienenä lapsena toinen kummini oli ihan yksi lempi-ihmisiäni. Haluan joskus pystyä tarjoamaan sen jollekin itsekin. On vähän surullista, ettei tätä voi tehdä kuin vain kirkon kautta.

Naimisiin meneminen on myös vähän kaksipiippuinen juttu. Olettaen, että ikinä edes päädyn naimisiin. Pelkkä maistraatin henkilökunnan jäsenen suorittama vihkiminen tuntuu aivan liian koruttomalta ja koska olen hengellinen ihminen jossain määrin, papin vihkiminen tuntuisi parhaimmalta vaihtoehdolta. Sitten se kaksipiippuisuus tuleekin siinä, että en kuitenkaan koe kristinuskoa omakseni ja se pappi edustaa nimenomaan sitä kristillistä uskoa.

Ehkä kantani tulevaisuudessa vielä muuttuu, mutta nuo kaksi asiaa minut vielä pitävät kirkon jäsenenä. Joskus en vain tiedä ovatko ne tämän pahan olon arvoista.

Onpahan tää viimeaikainen keskustelu saanut taas niin surulliseksi. Sydän sanoo, että tämä ei vaan ole oikein ja silti sitä tapahtuu.