Slaying the Dreamer.

Tein äärimmäisen suuren virheen ja erehdyin lukemaan tiettyjen nimeltämainitsemattomien juorusivustojen kommenttiosastoja ja keskustelupalstoja. On vaikea sanoin kuvailla miltä nämä kommentit sisimmässäni tuntuivat. Yleensä välttelen näitä sivustoja ihan oman mielenterveyteni vuoksi, mutta aina toisinaan erehdyn näille sivuille ja hetkellisesti menetän uskoni ihmisyyteen. Tai ainakin suomalaisiin.

Pahansuopia, kateutta ja vihamielisyyttä tihkuvia ja ennen kaikkea ilkeitä tekstejä ovat nämä palstat pullollaan. Vaikka netti on täynnä roskaa ja tämä on pientä verrattuna joihinkin oikeisiin sekopäihin, silti ulkomaisilla sivustoilla, jopa juorusivustoilla, ihmiset osaavat pitää kielensä paremmin kurissa ja olla kohteliaampia. Suomessa jokaisen julkaistun uutisen mukana tulee joukko "asiantuntijoita", jotka laukovat mielipiteensä faktoina ja luulevat tietävänsä julkisuuden henkilön henkilökohtaisen elämän paremmin kuin tämä itse tietää. Ihmisten arvostelu ja haukkuminen tuntuu olevan täällä jokaisen perusoikeus ja ihminen on sitä parempi mitä ilkeämmän ja purevamman solvauksen keksii. Tätä sitten pidetään hyvänä vittuiluna ja huumorina.

Ja auta armias, jos satut olemaan imagoltasi puhdas eikä sinusta ole sen suuremmin törkyä esillä ja annat itsestäsi julkisuudelle aidon ja sydämellisen kuvan itsestäsi. Jos törkyä ei löydy, sitä aletaan keksimään. On kerta kaikkiaan mahdoton uskoa, että joku voisi olla aidosti juuri niin mukava kuin miltä vaikuttaa. On kuin joidenkin ihmisten virta elämään syntyisi toisten parjaamisesta. Näiden "keskustelijoiden" sanailu on parhaillaan kuin seuraisi julkista lynkkausta. Kuin olisi raahattu ihminen keskelle aukiota rangaistavaksi ja jokainen saisi tehdä tälle uhrille mikä vain parhaimmalta tuntuisi.

Ehkä olen taas vain aivan liian herkkä ihminen, kun otan tällaiset usein provosoivatkin puheenvuorot itseeni, mutta minusta tietynlainen kunnioitus ihmisiä kohtaan pitäisi aina olla. Lisäksi minusta provosoinnissa ei ole mitään hauskaa tai kivaa tai edes älykästä ja ottaa päähän myös se, että sitä tulisi sietää ja ymmärtää ellei sitten halua antaa itsestään tosikon kuvaa.

Huh. Onneksi tajusin irrottautua tuosta kauheasta solvausten viidakosta ja iskin vähän Nightwishia korviin. Muutama kierros The Poet and the Pendulumia ja Slaying the Dreameria auttoi kummasti, sai laskeutumaan noilta aggression porteilta ja ahdistuksen laantumaan.

En halua ikinä, ikinä, päätyä noin kyyniseksi kuin nuo noilla keskustelupalstoilla viihtyvät ihmiset.

----------------------------

You bastards tainted my tool
Raped my words, played me a fool
Gather your precious glitter and leave me be!
The Great Ones are all dead
And I'm tired, too

I, truly, hate, you, all!

Nightwish - Slaying the Dreamer

Arriving Somewhere But Not Here.

Löydän asiat jatkuvasti aivan väärään aikaan.

Viimeisimpänä esimerkkinä bändi nimeltä Porcupine Tree. Olen kuunnellut jo yli kaksi vuotta bändin Fear of a Blank Planet -albumia ja ollut varsin ihastuksissa kuulemastani. Keikoille en yhtä festarikeikkaa lukuunottamatta ole eksynyt, koska yhden albumin kuuntelu ei ole tuntunut siihen riittävältä.

Herää tietenkin kysymys miksi en sitten ole tutustunut bändiin lähemmin, vaikka Fear of a Blank Planet iski niin kovaa kuin iski ja olen aivan rakastunut Steven Wilsonin (Porcupine Treen nokkamiehen) ja Aviv Geffenin projekti-bändiin Blackfield. Vastauksena en voi antaa muuta kuin laiskuuteni tutustua hieman monimutkaiseen (tai välillä ylipäänsä) musiikkiin. Ajatus siihen syventymisestä tuntuu usein varsin väsyttävältä, koska tähän uuteen tutustuminen vie niin paljon aikaa ja on niin monta bändiä, johon haluaisin tutustua tarkemmin. Tarvitsen siihen tutustumiseen kunnon puuskan.

Ilokseni olen tosin viime aikoina huomannut, että myös monimutkaisempi musiikki avautuu helpommin korvissani ja esimerkiksi Devin Townsendin Synchestra kuulosti varsin hyvältä jo heti ensikuuntelulla. Sen kautta ajauduin kuuntelemaan pitkästä aikaa Porcupine Treeta ja tein Löydön. Löytö kulkee myös nimellä Deadwing, joka on Porcupine Treen kolmanneksi uusin, vuonna 2005 julkaistu studioalbumi. Tästä päästäänkin siihen minkä takia havaitsin jälleen kerran löytäväni asiat aina väärään aikaan.

Deadwing on aivan mielettömän upea albumi. Kauniit, melkoisen kaihoisan melankoliset melodiat, sähkökitaran käyttö oikeassa suhteessa ja Steven Wilsonin ääni saavat kyllä ainakin minut napattua mukaansa täydellisesti. Se mikä tässä sitten ottaa päähän, on se että jälleen kerran löydän bändin juuri silloin, kun he ovat olleet parikin kertaa Suomessa keikalla tässä välissä eikä siitä ole mitenkään kovin kauan. Osasin jälleen kerran löytää bändin juuri silloin, kun he eivät aivan heti tänne päin ole suuntaamassa. Lisäksi millaisia kokemuksia olisinkaan voinut saada näiden vuosien varrella, jos toimisin hieman eri tavalla.

Ja puhumattakaan siitä, että kuinka paljon minulla taas on otettavana kiinni materiaalia näinkin pitkän uran tehneeltä bändiltä!

Positiivisesti ajateltuna kuitenkin onni, että albumin ylipäänsä löysin. Siinä kaikki tällä kertaa. Steven Wilson on nero. Ei mulla muuta. *painuu kuuntelemaan lisää*

----------------------



All my designs, simplified
And all of my plans, compromised
All of my dreams, sacrificed

Ever had the feeling you've been here before?
Drinking down the poison the way you were taught
Every thought from here on in your life begins
And all you knew was wrong?

Porcupine Tree - Arriving Somewhere But Not Here

Uusi vuosi, uudet kujeet.

Vuosi 2010 jäi taa viettämällä iltaa parin hyvän ystävän ja ystävän poikaystävän seurassa. Vaikka ei sitten lopulta päästykään varsinaisen juhlinnan makuun, en kyllä missään nimessä olisi toivonut olevani missään muualla. Paljon tuli naurettua ja koska seura nyt vaan oli sanalla sanoen parasta, olen iltaan todellakin tyytyväinen. Myös keikalla tuli pyörähdettyä Pakkahuoneella Amorphiksen ja Ensiferumin merkeissä ja vaikka molempien tuotantoon tutustuminen on vielä vähän hakusessa, hyvä mieli sieltäkin jäi.

Vuosi 2009 oli eräs elämäni vaikeimmista vuosista ja sen loputtua toivoin vuodesta 2010 reilusti parempaa. Vaikka ei mennytkään vuosi ollut täyttä juhlaa alusta loppuun, olen kuitenkin ollut paljon onnellisempi kuin pariin vuoteen olen ollut. Sitä paitsi vastoinkäymisiä tulee aina vastaan, täydellistä vuotta ei olisi ollut syytäkään odottaa. Tärkeintä on se, että kokonaisuudessaan vuoden saldo kääntyy plussan puolelle. Mutta, toivottavasti 2011 tulee olemaan jopa parempi kuin 2010 oli! :)

Parasta menneessä vuodessa oli:

- ystävät, nyt viimeistään tiedän keitä he ovat. Kiitos heille, toivottavasti myös itse tietävät keitä ovat <3
- päättömät keikkareissut
- korkealentoiset suunnitelmat
- muutto omilleen
- itsetuntemuksen lisääntyminen
- uudet tuttavuudet
- oma henkinen kasvu
- tunteiden palaaminen koko laajuudessaan niin hyvässä kuin pahassakin :D

Typerät asiat:

- ikävät sattumukset läheisille
- peruuntuneet jutut
- turhat kiistat ja välikohtaukset
- tunnesekamelska, koska etsin vielä keinoa tulla toimeen kaikkien tunteideni kanssa
- ikävänpuuskat, olkoon kuinka sitten hyvää ikävää, kaipausta

--------------------------



Electric Light Orchestra - Mr. Blue Sky

Sun is shinin' in the sky,
There ain't a cloud in sight
It's stopped rainin'
Everybody's in a play
And don't you know
It's a beautiful new day.

Runnin' down the avenue,(Pant, Pant, Pant)
See how the sun shines brightly
In the city on the streets
Where once was pity,
Mr. Blue Sky is living here today.

(Chorus:)
Mr. Blue Sky, please tell us why,
You had to hide away
For so long where did we go wrong.

Hey there Mr. Blue
We're so pleased to be with you
Look around see what you do,
Everybody smiles at you.

Hey you with the pretty face,
Welcome to the human race
A celebration Mr. Blue Sky's
Up there waitin' and today
Is the day we've waited for

(Chorus)

Mr. Blue you did it right,
But soon comes Mr. Night,
Creepin' over, now his
Hand is on your shoulder,
Never mind I'll remember you this way.

(Chorus)