Oon jo luovuttanut tämän niin sanotun "blogin" kanssa, mutta onpahan ainakin joku paikka, johon kirjoittaa hajanaisia ajatuksiaan musiikista ylös silloin tällöin.
Anyways, kuukausi sitten olin täpinöissäni. Itse asiassa enemmän kuin täpinöissäni. Neljän vuoden pitkä odotus oli vihdoin päättymässä ja Nightwishin uusi albumi ilmestymässä. En ala sen tarkemmin selittää minkä takia Nightwishin musiikki nousee vielä näin yli seitsemänkin vuoden jälkeen muun musiikin yläpuolelle, vaikka lempibändeihini muitakin bändejä kuuluu. Sanottakoon vain, että ändi on antanut minulle musiikillaan - niin suoremmin kuin epäsuoremminkin - hyvin paljon ja moni elämäntilanne olisi ollut paljon takkuisempi ilman tätä musiikkia.
Siksipä Nightwishin uudet levyt ovat aina minulle Tapauksia, joiden kohdalla en osaa käyttäytyä lainkaan sillä tavalla kuin mahdollisesti ikäiseni odotettaisi käyttäytyvän. Toki olen lapsenmielinen muutenkin, mutta tämän bändin musiikki vie innostuksen aivan toisiin sfääreihin. Paljon kertoo jo sekin, että Anttilan nimmarijonossa tämän tyttösen sydän hakkasi kuin viimeistä päivää ja en osannut sanoa levyn annista mitään sen merkittävämpää parinkaan päivän jälkeen.
Nyt viimein haluan tallentaa oman arvioni levystä kappaleittain jonnekin. Ehkä joku tämän täältä vielä löytää ja mahdollisesti saa jotain irtikin *hymy*
Taikatalvi
Kaunis intro albumille. Aluksi en meinannut päästä oikein tähän kappaleeseen sisään sen yksinkertaisuudesta huolimatta ja se putosi vain sarjaan "ihan kiva nätti biisi". Siitäkin huolimatta, että aivan ensimmäisellä kuuntelukerralla totesin jo vain tämän perusteella Nightwishin olevan tutummilla poluilla DPP:hen verrattuna. Sittemmin luettuani sanat ja sisäistettyäni albumin paremmin myös tämä biisi tuotti kylmiä väreitä selkäpiissäni. Tällä hetkellä rakastan sitä eikä enää häiritse sekään, että kappale on hyvin joululaulumainen. Pienenä heikkoutena voisi toki mainita sen, että tämä on nimenomaan intro eikä sitä voi kuunnella kuuntelematta seuraavaa biisiä. Niin hyvin ne sointuvat yhteen. Voi toki siis myös keskustella onko se heikkous ensinkään.
Storytime
"Bombastic Abba Metal". Pitäkää vain outona, mutta minusta tämä on yksi Nightwishin parhaista biiseistä. Esimerkiksi joku 10-minuuttinen Ghost Love Scorekin kalpenee rajusti tämän rinnalla. Kerrankin "sinkkubiisi on levyn heikoin biisi" -kaava ei toteutunut. Minua ei haittaa lainkaan se, että kappale tarttuu tajuntaan heti ensikuulemalta ja on hyvin tarttuva melodialtaan kunhan vain se on osattu tehdä hyvin. On taito tehdä kappale, joka säilyttää mielenkiinnon kuuntelukerrasta toiseen tarttuvuudestaan huolimatta. Ihastumistani tähän kappaleeseen siivittää toki myös se, että sanoitukset ovat hyvin kauniit ja sopivat äärimmäisen hyvin musiikkiin. Kappaleessa kiteytyy toivon tunne ja jokainen kerta tätä kuunnellessa tuntuu kuin lähtisi lentoon.
Ghost River
Tämä on ollut eräs suosikeistani albumilla heti parista ensimmäisestä kuuntelusta lähtien. Anette laulaa (jälleen kerran) kauniisti, lapsikuoro sopii saumattomasti yhteen musiikin kanssa ja sanoitukset ovat taattua NW-laatua. Huolimatta siitä, että biisi on suosikkejani, olisi mielestäni orkesterin voinut jättää ainakin kertosäkeestä ja sitä edeltävästä osuudesta pois. Nyt orkesteri ei tunnu tuovan lisäarvoa musiikille ja varsinkin ensimmäisillä kuuntelukerroilla nämä kohdat tuntuivat hivenen tukkoisilta. Hyvin koskettava biisi pienestä soundin vajavaisuudesta huolimatta.
Slow, Love, Slow
Täytyy tähän väliin mainita, että yhtäkään oikeasti heikkoa raitaa ei albumilta löydy ja tykkään kovasti jokaisesta kappaleesta. Joten jos tätä joku lukee, lukekaa mielipiteeni albumista se mielessä, en jaksa sitä joka kappaleen kohdalla mainita. Anyways, Slow, Love, Slow ei kuitenkaan ihan suosikkieni joukkoon yllä. Rakastan Anetten laulua eikä esimerkiksi lyriikoissakaan ole moittimista, mutta siitä huolimatta moni muu kappale menee sen ohi. En pistä pahakseni, jos kappale livenä tulee, mutta sen pois jääminen setistä ei haittaisi niin paljon kuin monen muun levyn kappaleen. Tosin kuultuani tämän biisin erittäin hyvälaatuisilla vahvistin-kaiutin -tsydeemillä voin sanoa, että jos kappale livenä tulee vastaavalla laadulla, se voi mahdollisesti olla keikan kohokohtia edellä sanomistani asioista huolimatta.
I Want My Tears Back
Tämä oli jollain tapaa vaikea biisi aluksi. Tykkäilin kovasti biisin irkkuvaikutteista ja varsinkin soolokohdista, joissa varsinkin Troy pääsee loistamaan pilleineen ja tämän biisin sanoihin kiinnitin ensimmäisenä huomiota, mutta silti kappale tuntui jäävän musiikillisella tasolla etäiseksi. Sittemmin tämä onkin noussut albumin terävimpään kärkeen enkä malta odottaa maaliskuun keikkoja, kun Anetten blogin perusteella tämä kappale tulee olemaan keikkasetissä. Sanoitukset sopivat omiin ajatuksiin melko hyvin ja vaikka kyynelvarastoni ovat herkistymisen puitteissa olleet tukossa jonkun aikaa, tämä onnistuu koskettamaan kerta toisensa jälkeen.
Scaretale
Mahdollisesti albumin paras biisi. Tämän biisin sanoituksiin olen tutustunut albumin kappaleista ehkä huonoiten, sillä en koe biisiä kovin henkilökohtaiseksi. Eivätköhän nekin siitä vielä kuitenkin aukea kuuntelukertojen kasvaessa edelleen. Musiikillisestihan kappale on täyttä juhlaa alusta loppuun ja onnistui kirvoittamaan melkoiset naurut ensimmäisillä kuuntelukerroilla. Sirkustirehtööriosuuden jälkeinen nostatus nostaa karvat pystyyn edelleen ja Anette tarjoaa mielettömän laulusuorituksen. Laulusuoritusta on tämän kipaleen kohdalla myös kritisoitu, koska sitä ei koeta pelottavaksi, mutta itse en ole ajatellut sen edes tarkoitetun pelottavan kuuloiseksi ja istuu kappaleen tunnelmaan kuin nenä päähän. Suutun, jos tätä ei kuulla maaliskuussa livenä.
Arabesque
Ehdottomasti levyn visuaalisin kappale ja ehkäpä Nightwishin koko historian visuaalisin kappale. Pystyn helposti kuvittelemaan itseni itämaisen tanssin pyörteisiin jonnekin tuonne itäiselle pallonpuoliskolle. Siitä huolimatta tämä on jäänyt mieleen vähän sellaiseksi välisoitoksi eikä kovin usein tule yksittäisenä biisinä kuunneltua, vain albumin osana. Todennäköisesti toimisi paremmin yksittäisenä teoksena, jos olisi ollut himpun verran pidempi. Upea tämäkin sävellys silti on.
Turn Loose the Mermaids
Biisi, jota kuunnellessa jokainen tuntuu pillittävän viimeistä päivää. Itselleni tämä ei ole sellainen hajoilubiisi, vaikka hyvin koskettava kappale onkin. En sano, ettenkö olisi herkistynyt tälle(kin) biisille, mutta ennen kaikkea kappale onnistuu rauhoittamaan kerta toisensa jälkeen. En näe ensinnäkään biisiä kovin surullisena vaan aihepiiriä lähestytään rauhallisesti asian hyväksyneenä, toki kaihoten ja muistellen. Hyvin kaunis biisi, Blackmore's Night tulee vahvasti mieleen. Tämän biisin lopussa on tämän albumin eräs toinen varsin visuaalinen pätkä, voin kuvitella nuotion palamassa ja ihmisten tanssimassa sen ympärillä mahdollisesti meren tai metsän lähellä.
Rest Calm
Tämä taisi olla heti Storytimen jälkeen seuraava biisi, johon kiinnitin huomioni. Kertosäkeen sanoitukset olivat myös tältä albumilta ensimmäiset lajiaan, mitkä iskivät. Toivon, että jonain päivänä voin itse todeta samoin:
Every little memory resting calm in me
Resting in a dream
Smiling back at me
The faces of the past keep calling me to come back home
To caress the river with awe
Within there`s every little memory resting calm with me
Resting in a dream
Smiling back at me
The faces of the past keep calling me to come back home
Rest calm and remember me
Sinänsä aluksi biisi tuntui myös hieman ristiriitaiselta, koska kertosäkeen ei odottaisi kappaleen alun perusteella olevan niin rauhallinen. Lopun nostatus on myös jotain ylimaallista enkä edes huomaa kertosäkeen toistumista moneen kertaan, mitä myös moni on kritisoinut. Muutamasta kohdasta tulee niin Century Child kuin Oncekin mieleen.
The Crow, the Owl and the Dove
Mahdollisesti vähiten kuuntelemani kappale albumilta. Vaikka teksti puhuttelee, musiikki ei puhuttele aivan niin paljon. Ehkä siis myös vähiten suosikkini tältä levyltä. Tykkään kyllä kovasti monestakin asiasta (mm. Troy ja muinais-cumbrian kieli jaksaa aina ihastuttaa) ja mukava tunnelmapala tämä on, mutta ei kyllä aivan monen muun kappaleen tasolle yllä. Toivon, että saman keikkaillan aikana ei kuulla sekä the Islanderia että tätä. The Islanderhan on eräs suosikkejani DPP:ltä, mutta jollakin tapaa kaksi samantyyppistä tunnelmointia on ehkä liikaa. Voin toki joutua vielä syömään sanani, mutta näillä mennään nyt.
The Last Ride of the Day
Ehdottomia suosikkejani jälleen kerran ja sanoitukset osuvat taas aivan nappiin. Jos jollakin sanalla pitäisi kappaletta kuvata, se olisi ehdottomasti elämänhaluinen. Vahva luotto on siihen, että tämä ainakin tullaan kuulemaan livenä ja olen jo voinut kuvitella itseni monta kertaa heilumaan tämän tahtiin keikalle. Biisin jälkeen tulee melko hengästynyt olo, tuntuu juuri siltä kuin olisi juuri käynyt läpi huvipuistoajelun esimerkiksi vuoristoradassa. Upea biisi.
Song of Myself
Varmaan vaikeimmin avautuva biisi tältä albumilta. Alusta asti olen tykännyt biisin loppurunosta ja se olikin ensimmäinen asia, joka albumilta sai kyynelhanat auki. Sen sijaan kappaleen varsinainen musiikkiosuus oli pitkän aikaa pieni pettymys odotuksiini nähden. Pikku hiljaa pääsin kuitenkin biisiin - ja erityisesti tekstiin - sisälle ja Piano Black -osuus on nykyään jo vähän liiankin kaunis. Hieman tulee paikoitellen mieleen Beauty of the Beast, ainakin juuri tuosta osuudesta. Nykyään pidän myös tätä kappaletta eräänä albumin kohokohdista ja vaikka moni on kanssani eri mieltä, lopun runo-osuutta ei vaan voi skipata tai kuuntelukokemus jää vajaaksi. Upeaa tekstiä, upeaa. Upea teos.
Imaginaerum
Albumin lopetusbiisi, joka ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen tuntui hivenen turhalta lisäykseltä, mutta nykyään ymmärrän senkin olemassaolon. Pistää albumin kokoon kauniilla tavalla ja voin jo kuvitella itseni katsomaan leffan lopputekstejä tämän pyöriessä taustalla.
----
There. Täytyy sanoa vielä, että näin reilun kuukauden albumia kuunnelleena on ollut vaikea palailla kuuntelemaan vanhaa materiaalia. Kaikki vanha tuntuu tällä hetkellä kuluneelta ja tuntuu, ettei bändi mitenkään voi enää tehdä parempaa levyä. Vaikka Century Childilla tulee aina olemaan mielessäni erityinen merkitys, Imaginaerumista on löytynyt sille kovan luokan haastaja ja vähän luulen, että jonain päivänä miellän Imaginaerumin lempparikseni NW-levyistä. Palailen varmasti vielä jokin päivä maan pinnalle tästä tunnetilasta ja vanha materiaali tulee taas maistumaan, mutta eipä tässä voi muuta kuin kiittää koko bändiä tästä teoksesta. Keikkoja odotellessa. Siitä on kovin pitkä aika, kun olen odottanut keikalla nimenomaan uusia biisejä enkä haikaillut vanhan materiaalin perään.
