Minulla on nykyään paha tapa, en saa oikein saatettua mitään aloittamaani loppuun. Tai jos saan, se tapahtuu joskus kuukausien päästä urakan (tai "urakan") aloittamisesta.
Esimerkiksi kirjojen lukeminen. Kirjoja lojuu useita aloitettuina hoteissani, mutta jostain syystä aloitan aina vain uuden kirjan ja jotenkin unohdan sen jo aloitetun. Eikä kyse ole siitä, etten enää pitäisi lukemisesta. Nimittäin sitten kun saan itseni autettua sen alkukynnyksen yli, saatan helposti lukea mielenkiintoisen kirjan loppuun yhdeltä istumalta. Viime aikoina vain nämä spurtit eivät ole saaneet lukemaan kirjaa loppuun asti, vaan kirja on saattanut lojua kuukausia kesken jossain huoneen nurkassa ja sitten olen lukenut sitä sata sivua eteenpäin ja taas se on jäänyt jonnekin lojumaan.
Koulutöiden parissa viihdyn (*surprise*) vielä huonommin, tämän vuoksi niiden loppuuns saattaminen jää viime tippaan. Typerää, koska vielä enemmän inhoan kiirettä kuin sitä, että lorvailen niin paljon. Aloitan myös kaikennäköisiä hölmöjä projekteja, joista yksi on perhepiirissäni jo surullisenkuuluisa The Lord of the Rings -leikekirja, johon olen tainnut liimata kolme kuvaa ja artikkelia ja loput ovat paloina kirjan välissä näin viiden vuoden jälkeen. Olen myös suunnitellut tekeväni varmaan tuhatta eri asiaa, mutta loppujen lopuksi olen vain haudannut suunnitelmani haihatteluna. Elämäni olisi varmaan ollut piirun verran jännittävämpää, jos olisin toteuttanut edes puolet suunnitelmistani.
Viime aikoina tämä asioiden keskeneräisyys on jotenkin korostunut vielä entisestään, kun olen viimein päätynyt asumaan yksin ja päiväni saattavat helposti kulua vain kaikkeen turhaan yksinäni, vaikka voisin käyttää ajan hyödyksi. Haluaisin saada loppuun kaikki aloittamani mielenkiintoiset ja hyvät kirjat, haluaisin saada writer's blockini rikki muutenkin kuin vain ajatuksen tasolla, haluaisin saada koulutöitäni eteenpäin, haluaisin.... kaikenlaista. En vain tunnu saavuttavan asioita, koska usein ajattelemani asiat tai suunnitelmat jäävät vain sen ajatuksen tasolle. Tänäänkin suunnittelin seitsemän aikaan, että minulla on runsaasti aikaa rentoutua jonkun kirjani parissa, mutta sitten loppujen lopuksi sain luettua vain kolme tai neljä sivua. Sen sijaan olen vain ollut käytännössä tekemättä mitään ja istunut koneella viimeisen pari tuntia.
Kaipa olen vain kadottanut rauhoittumisen jalon taidon. Olla rauhallinen ja rauhoittua ovat nimittäin kaksi aivan eri käsitettä. Olen ollut läpi elämäni suht rauhallinen ihminen, mutta sisäinen rauhoittuminen on ainakin parina viime vuotena tippunut kelkasta jonnekin. Saatan olla rauhallinen, mutta en saa ajatuksiani pysähtymään eikä kärsivällisyyteni riitä mihinkään. Tietenkin tulee lyhyitä kausia, jolloin saan projektejani päätökseen, mutta yleistilanne on tämä. Tuntuu jatkuvasti kuin olisi kiire jonnekin eikä aika riittäisi niihin asioihin mitä haluaisin tehdä, että yksinkertaisesti on liian paljon asioita tehtäväksi yhtä aikaa. Ironista sitten onkin, että juuri tällä kiireen tunnulla onnistun aiheuttamaan sen, että aika ei riitä siihen mihin haluaisin sen riittävän ja lopulta päivät vain kuluvat hukkaan, vilisevät ohi.
Ehkäpä vielä jonain päivänä onnistun olemaan se ihminen, joka oikeasti koen olevani ja haluan olla ja onnistun työntämään nämä asiat romukoppaan, mutta tällä hetkellä tunnen kovasti eläväni vähän puolinaista elämää kaikista viimeaikaisista onnenpurkauksista huolimatta. Herään kunnolla eloon vain silloin, kun jotain tapahtuu konkreettisesti. Olisi tärkeää oman hyvinvointini kannalta, että saisin yksinoloon sellaisen sisäisen rauhan. Ei välttämättä seesteisyyttä, sen aika ei ole vielä, mutta sellaisen ettei olisi kiire minnekään. Että riittäisi se mitä siinä hetkessä tapahtuu, että ehdin kyllä toteuttaa kaikki haluamani asiat myöhemminkin.
Tällaista sekavaa keskiyön pohdiskelua. Tämä niin sanottu blogini on myös keskeneräisten asioiden listalla ja todennäköisesti yritän kerätä (epätoivoisesti, kenties?) tälle lukijoita vasta paljon myöhemmin, sitten kun olen saanut tätä päiviteltyä säännöllisemmin. Minusta ei ole mieltä mainostaa tätä kellekään ennen kuin olen ihan aikuisten oikeasti aktiivinen.
Anyways, nyt taidan sulkea koneen ja yrittää rauhoittua ihan oikeasti ennen nukkumaanmenoa, ettei sitten aivan tunnu siltä, että tämäkin päivä oli yhtä tyhjän kanssa. Tämä(kin) päivä on nimittäin ollut sellaista koomailua, että alta pois.
----------------------------
Aion tästä lähtien lisätä aina merkintäni loppuun jonkin siihen aikaan syystä tai toisesta vaikuttaneen tai muuten ihastuttaneen tekstinpätkän tai jonkun biisin sanoituksen, jos vain sellaista suinkin on. Poikkeuksena sellaiset tapaukset, joissa jo merkinnöissä tulee jokin tällainen esille. Tässä tämän päivän juttu:
Sull' on tapana kerrasta toiseen
Löytää valoa huomiseen
Matkaan ryhtyä niin vaivalloiseen
Vain tullakses lähtöpisteeseen
Sillä jos nyt onkin niin
Että tähtesi jo löytyi viimeinkin
Sydän paikallaan sinulla on
Sitä toivoo vaan, että saat palkinnon
Että jaksat odottaa
Sitä yhtä ja ainoaa oikeaa
Jolla myös sydän on paikallaan
Johanna Kurkela - Sydän paikallaan
