Sorruinpa sitten itsekin tekemään blogin. Monen ihmisen blogeja jo seuraankin lähes päivittäin. Tää voi olla hyvinkin kömpelöä alkuun, en ole tottunut kirjoittelemaan erikseen minnekään, livejournalinkin pito omaksi iloksi on vähän jäänyt. Siksipä en laitakaan tätä tarkoituksellisesti kenellekään näkyviin ennen kuin tiedän varmasti, että saan tätä myös jatkettua.
Aluksi aioin tehdä tavallisen mustan blogin, mutta sitten ihastuin tähän siniseen ja koska "kaikilla" on musta, päätin leikkiä että on jotenkin erikoisempaa laittaa eri väriä. It's not, I know.
Olen vähän huono kuvailemaan itseäni oikein millään sanoilla, mutta jospa sitä jotain yrittäisi sepustaa. Täällä kirjoitteleepi sellainen 20-vuotias naisenalku, jonka tulevaisuus on pahasti auki tälläkin hetkellä. Junnaan vähemmän tai enemmän paikallani elämässäni, mutta kaipa tässä on vielä aikaa löytää se oma paikkansa, reilusti. Mitään en toki enempää haluaisikaan kuin sitä, että eräänä päivänä voi sanoa ihan täsmälleen mihin kuuluu ja mitä haluaa elämältään. Ehkä tämäkin värittää sitten sitä millä tavalla tulee koettua asioita elämässään tälläkin hetkellä, mene ja tiedä.
Blogi voi kääntyä jossain vaiheessa hyvinkin musiikkipainotteiseksi, olettaen että saan tätä jatkettua alkua pidemmälle. Musiikki on nimittäin yksi hyvinkin keskeinen asia elämässäni. En varsinaisesti osaa oikein soittaa mitään instrumenttia, mutta laulaminen on hyvin lähellä sydäntäni. Muutoin musiikki-innostukseni purkautuu lähinnä päivittäisellä runsaalla musiikin kuuntelulla ja keikoilla juoksemisella. Tärkeimpiä bändejä minulle ovat ehdottomasti Nightwish ja Indica, joista jälkimmäinen innoitti tämän hauskan tai vähemmän hauskan blogi-nimen suunnittelussa. Kova yritys ernuiluun, failing. Blogin otsikko on taas lainattu Nightwishin sanoituksista.
Musiikki toimii myös oivana pakoreittinä todellisuudesta jonnekin tuonne kauas pois, tämä maailma ei meinaan läheskään aina riitä tälle tytölle. Onhan tässäkin maailmassa toki paljon tutkittavaa ja nähtävää, mutta vastapainoksi kaikenlaista sellaista miltä haluaisi vain sulkea silmänsä ja korvansa ja kaiken. Sitä tulee ensisijaisesti lähdettyä pakoon, aivot vain yksinkertaisesti tarvitsevat breikin. Toisaalta myös fiktiivisissä maailmoissa on paljon sellaista mitä täältä ei vaan löydä, vain mielikuvitus on rajana. Musiikin lisäksi kirjallisuus ja elokuvat saavat irtoamaan näistä ympyröistä, vaikka joskus tämä onnistuu toki ihan vain vaikka kävelemällä metsässä. Blogin yläkuvasta voikin sitten koittaa päätellä mikä kirja on innoittanut minua kaikkein eniten.
Jotteensa, tällainen eskapistinen hörhelö, joka leijuu keijufantasioissaan aina kun se vain onnistuu. Nauttii hauskanpidosta ja rakastaa eläimiä. Herkkä, joskin toisaalta vahvaluontoinen. Jospa tästä blogista tulisi ihan mielenkiintoinen, kun vaan nyt pääsisi alkuun.
Loppuun sanoja Paulo Coelholta, että päivän filosofinen annos täyttyy:
Ihminen voi keskittyä elämänsä aikana
joko rakentamiseen tai puutarhanhoitoon.
Rakentajien työ saattaa viedä vuosia,
mutta jonain päivänä se on valmis.
Sillä hetkellä he pysähtyvät ja jäävät omien
seiniensä vangeiksi.
Elämä menettää merkityksensä
rakennustyön päättyessä.
Mutta on olemassa myös niitä jotka kylvävät.
He joutuvat kärsimään
ajoittaisista myrskyistä ja vuodenaikojen rajuista
vaihteluista, ja harvoin lepäävät.
Mutta toisin kuin rakentajan rakennus,
puutarha jatkaa ikuista kasvamistaan,
ja vaikka se vaatii jatkuvaa huolenpitoa,
elämä on sen ansiosta puutarhurille
yhtä suurta seikkailua.
~ Brida
